Tammisen blogi

Blogi

Vapaana kasvaneet

Ostaisitko mieluiten vapaana kasvaneen naudan lihaa? Näetkö mielessäsi suomalaisen perinnemaiseman, jossa karja kirmaa niityillä ja metsissä, Mansikki kurkkii männynrungon takaa ja nätti neito nauttii eväsleipiä auringonpaisteessa?

Taidat nähdä harhoja. Niitä harhoja, joihin markkinoinnilla päästään, kun yhteiskunta on siirtynyt kaupunkeihin ja suurin osa kansasta on erkaantunut alkutuotannosta. Ei nimittäin taida olla kasvattajaa, joka olisi valmis riskeeraamaan oman karjansa hyvinvoinnin päästämällä sen vapaaksi. Mistä se edes löytäisi ruokaa itselleen, tuo aikojen saatossa jalostettu?

Vapaana kasvaneella karjalla oikeasti tarkoitetaan  tietysti sitä, että eläin ei ole sidottu parteen. Nyt, kun eläin on narustaan armollisesti vapautettu, se elää juhlallisesti vapaana. Laji, jota ei ole koskaan tarkoitettu seisomaan lyhyeen liekaan kytkettynä. Jos kuluttaja muita mielikuvia assosioi, minkäs me sille teemme.

Nykyinen ihmisen kanssa elämään jalostunut lihantuotantoeläin tarvitsee ympäristön huolenpitoa, sairauksien hoitoa ja sille suunniteltua ravintoa, jotta se voi hyvin. Samalla sen täytyy saada toteuttaa lajille tyypillisiä käyttäytymismalleja, joita ihminen ei ole saanut kitkettyä, vaikka olisi halunnutkin. Se on laumaeläin, jonka pitää saada seurata johtajaa ja kyhnyttää kylkeä toisen kaltaisensa kanssa. Sen pitää voida elää ulkona. Sen pitää pystyä seisomaan ja kävelemään pehmeällä alustalla, jolla kävelyyn nämä nautamme ovat tottuneet. Ritilöitä ei luonnosta löydy.

Paras kasvuympäristö tämän kaiken risteyksessä on keväästä syksyyn laidun – aidattuna – ja talvella kuivikepohjainen kylmäpihatto, joka on ulkona, mutta josta löytyy tarvittaessa tuulensuojaa. Tämä kasvatustapa kestää kriittisen tarkastelun naudan ensimmäisestä hetkestä viimeiseen. Kutsumme sitä lajityypilliseksi kasvatustavaksi. Mielikuvallisesti ansiokkaat sievät paimentytöt puuttuvat, mutta faktaa ja oikeaa vastuullisuutta löytyy. Lähimmäksi mielikuvia pääsee se lauma, jolla on kesätyö luonnonsuojelualueiden maisemointiosastolla. Mutta niitäkin ihminen ohjailee ja talveksi sekin lauma palaa pihattoonsa.

En minä markkinointia halveksu, päin vastoin. Täytyyhän yrityksen tuotteineen jollain lailla erottua muusta massasta. Mutta kun tuo kuluttaja alkaa olla aika tarkka kaveri ja tylsä totuudessa pysyminen on yhä useammin kovaa valuuttaa. Niinpä sanon: Tammisen Rotukarja kasvatetaan lajityypillisessä ympäristössä, olki- tai turvepohjaisissa pihatoissa ja aidatuilla laitumilla. Lauma tarvitsee ihmisen huolenpitoa ja sille suunniteltua ravintoa, jotta se elää hyvän elämän. Siksi se ei ole vapaana mäntymetsässä nyhtämässä ravinnokseen kaarnaa ja heinää.

– Pasi T

Rotukarjan lihaa kotiovelle

Saimme muutama viikko sitten verkkopalvelumme Lihalaatikon lopulliseen kuntoonsa ja lanseerasimme sen samalla medialle. Uusi verkkopalvelumme herätti paljon huomiota, ja siitä on kirjoittanut jo muun muassa Kauppalehti, Iltalehti, Maaseudun Tulevaisuus ja Glorian Ruoka&Viini. Samalla viime vuoden lopulta avoinna ollut verkkopalvelumme teki kävijä- ja asiakasennätyksensä. Olemme erittäin tyytyväisiä huomioon ja kiinnostukseen. Yllättyneitä emme ole niinkään; avasimme palvelun, koska uskoimme että sille on tilausta.

Lihalaatikko on uusi palvelukonseptimme, jonka kautta verkosta voi ostaa vastuullisesti tuotettua Rotukarjan lihaa kotiin kuljetettuna. Se perustettiin, koska eläinten hyvinvointi ja tuotanto-olot kiinnostavat valveutunutta lihansyöjää, mutta samalla vapaana kuivikepohjaisissa pihatoissa kasvaneen liharotuisen naudan lihaa on vaikea löytää lähikaupoista. Aktiiviset kuluttajat ovat erikseen etsineet liharotuisen naudan lihaa myyvät kauppiaat, tai ajelleet omilla autoillaan pitkiä matkoja tilamyynteihin lähiruokaa hakemaan.

Palvelumme on kehitetty vaihtoehdoksi niille, jotka toivovat tilamyynnin lähiruoanomaisia palveluita, mutta joilla ei ole sopivaa tilaa kodin vieressä. Lihan hakeminen matkojen päästä ja suunniteltujen kuljetusjärjestelmien ulkopuolelta pakottaa nimittäin katsomaan silmiin kahta asiaa: jokainen yksityisautolla ajeltu kilometri lisää päästöjä, ja jokainen autossa vietetty hetki lisää riskiä hyvin tärkeän kylmäketjun katkeamisesta.

Maataloustuotteiden ostamisen uusiin tapoihin ja ammattimaisiin kylmäkuljetuksiin uskoo myös Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus (11.1.13), joka visioi tulevaisuuden ruokakaupankäynnin pitkälti verkkoon. Meidän näkemyksemme on lyhyellä aikavälillä hiukan maltillisempi: palvelumme – ja suomalainen ruoan verkkokauppa yleensä – tulee toimimaan ruoan laadusta kiinnostuneiden kuluttajien erikoistoiveisiin vastaajana ja vähittäiskaupan valikoiman täydentäjänä, ei kilpailijana. Suomalaiset suhtautuvat hyvinkin toisistaan poikkeavalla tavalla ruokaan ja sen ostamiseen, ja toisaalta ruoan myynti on edelleen hyvin tasapäistävää. Suuren massan lisäksi maastamme löytyy osa ihmisiä, joka haluaa ruoan ostoonkin vaihtoehtoja ja lisäpalveluja. Nähtäväksi jää, kuinka moni toimija ottaa tästä mahdollisuudesta kiinni.

Lihalaatikko tarjoaa nyt aluksi kolmea erilaista 10 kilon pakettia Rotukarjan lihaa, Mahdin, Rehdin ja Tuhdin. Kaikkiin tuotteisiin on merkitty lihakarjan rotu sekä tila, jolta liha on peräisin. Paistit, fileet ja palaliha on leikattu käsin ja raakakypsytetty, mikä tarkoittaa sitä, että liha on mureaa ja valmista paistettavaksi tai pakastettavaksi. Jauheliha on tuoretta ja vastajauhettua.

Lihalaatikon kuljetuksissa käytetään Itellan Termo-palvelua. Elintarvikkeiden oikea lämpötila taataan pakkausteknisten ratkaisujen, kuten erilaisten kylmälaatikoiden ja -geelien sekä jatkuvan lämpötilaseurannan avulla. Kuljetuksia varten ei ole erillisiä kylmäkuljetusajoneuvoja vaan niissä hyödynnetään Itellan jo olemassa olevaa kalustoa nopeasti, kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti.

– Pasi T

Uuden vuoden lupauksista ja eläimistä

Uusi vuosi, pyhät lupaukset ja päätökset. Laihdutusta ja liikuntaa enemmän. Tietysti. Moniko on lisäksi luvannut tehdä enemmän itse ruokaa alusta saakka, kiinnittää huomiota ruoan laatuun ja kohtuullistaa määrää, kiinnittää huomiota lihan tuotantotapaan, ehkä suunnitellut arkeensa kasvisruokapäivää? Nämä ovat ajallemme tyypillisiä ruokapohdintoja, joiden teemat näkyvät niissä pöydissä, joiden ympärillä ruoka on muutakin kuin nälän tappaja.

Viime vuoden lopulla Elina Lappalainen kirjoitti kirjan Syötäväksi kasvatetut, joka ampaisi kirjahyllyihin ja palkintolistoille. Kirja pureutuu suomalaisen tuotantoeläimen matkaan suomalaiseksi ruoaksi. Se on nostanut pinnan alla pitkään virinneen aiheen esille, ja vähitellen tuotantoeläinten hyvinvoinnista puhuvat muutkin kuluttajat kuin lihansyönnin lopettamista vaativat eläinten oikeuksien puolustajat tai kotikeittiöissään huippuvälineillä hifistelevät edelläkävijät. Keskustelu vaikuttaa jatkuvan tänä vuonna. Oma uuden vuoden lupaukseni on, että tätä tärkeää keskustelua pidetään yllä myös Tammisen blogissa.

Lihamiehessä nimittäin on alkanut viritä toivo, että nitkahdamme tänä vuonna pienen askelen sanoista kohti tekoja. Kohti valistuneita  ostopäätöksiä, joissa lihan laatu, alkuperä ja kasvatustapa merkitsevät enemmän kuin punainen alelappu. Se saattaa tarkoittaa yksittäiselle ruoanlaittajalle viikossa hiukan vähemmän lihaa, mutta laadukkaammin – huolella kasvatettu ja toimeentulon tuottajalleen antava liha kun maksaa tarjousjauhelihaa enemmän. Se saattaa tarkoittaa hiukan aktiivisuutta ostoksilla: vastuullisesti kasvatetun lihan löytäminen naapurikaupasta ei aina ole helppoa.

Niin kauan kuin hyvinvointimerkkiä ei ole, kuluttajan täytyy aktivoitua tekemään taustatyötä itselleen sopivan tuotteen valitsemiseksi. Ja ennen sitä pitää tietää, mikä painaa omassa vaakakupissa. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa joulukuun lopulla (HS 16.12.12) pohdittiin, mitä uuden tekeillä olevan eläinsuojelulain tulisi saada aikaan tuotantoeläinten oloissa. Ainakin riittävästi tilaa ja mahdollisuus lajinmukaiseen käyttäytymiseen.  Edetäänpä pienin askelin: voisivatko nämä olla sinun ensimmäiset ostokriteerisi uudenlaisena lihankuluttajana?

Pasi T