Tammisen blogi

Blogi

Liha-alalla kukaan ei pärjää yksin

p_tamminen_www

Tamminen on ollut koko 20-vuotisen historiansa ajan vahvasti perhejohdettu yritys. Kun meillä puhutaan perheestä, tarkoitamme sillä koko henkilökuntaa, eli kaikkia Tammisella työskenteleviä yli 100 ihmistä. Työyhteisömme, siis perheemme, on kaiken tekemisen takana. Yhdessä tekemällä on helpompi ylittää haasteet ja iloita myös onnistumisista. Vuodesta 2003 perheeseemme on kuulunut isoveli, kumppani HKScan. Tämän lisäksi meillä on  myös paljon muita sisaruksia, eli yhteistyökumppaneita. Koen, että tällä alalla todellisia yhteistyökumppaneita tarvitaan niin ketjun alussa, lopussa, kuin rinnallakin. Yhteistyökumppaneita ei voi mielestäni koskaan olla liikaa. Tärkeintä on, että yhteistyö on koko ketjussa aukotonta ja kaikille osapuolille kannattavaa. Uskon, että liha-alalla kukaan ei pärjää yksin tulevaisuudessakaan.

Maailma muuttuu, ja meidän kaikkien on muututtava sen mukana. Varmaa on, että lait ja säädökset kiristyvät jatkossakin liha-alalla. Ne luovat oman lisähaasteensa koko ketjulle. Toivon lainsäätäjiltä ja päättäjiltä ennen kaikkea malttia ja erityisesti maalaisjärkeä, kun sääntöjä ja säädöksiä luodaan. Koko liha-alalle on tärkeää, että Suomessa on mahdollisuus tuottaa ja valmistaa laadukkaita, kotimaisia elintarvikkeita kilpailukykyisesti myös tulevaisuudessa.

Yhteistyön tärkeyden lisäksi olen miettinyt paljon myös laadun käsitettä. Onko tuote laadukas, jos se on turvallinen? Vähärasvainen? Käsin leikattu? Robotilla pakattu? Yksi asia on mielestäni varma: Laatu tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Tuote on laadukas silloin, kun asiakas kokee saaneensa vastinetta rahoilleen. Tuotteen laatu mitataan siis jokaisessa kuluttajakohtaamisessa. Tässä asiassa Tammisen pitää olla edelläkävijä nyt ja tulevaisuudessa. Myös tuotteiden laadukkuuden takaamiseksi tarvitaan koko ketjun avoimuutta ja yhteistyötä. Tässä korostuu kaupan ja ravintolasektorin merkitys. Kun uusia tuotteita ja innovaatioita kehitetään yhdessä, kaikki voittavat. Voin ylpeänä sanoa, että viime vuoden aikana Tamminen teki tässä asiassa isoja harppauksia. Kiitos siitä kuuluu teille, kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!

Pasi T.